Omakotisäätiö logo

Olemme siellä missä ikäihmisetkin

Vapaaehtoistyössä kyse on ilon tuomisesta ikäihmiselle arkeen ihan tavallisella läsnäololla, juttelulla ja avustamisella. Vapaaehtoisena pärjää hyvin perustiedoin ja -taidoin, toiminnan merkitys vastaanottajalle voi olla koko viikon kohokohta. Omakotisäätiön senioritoiminnan vapaaehtoistoiminnasta vastaa Sirkku, jonka kanssa pohdimme vapaaehtoistoiminnan merkitystä niin ikäihmiselle kuin vapaaehtoiselle itselleen.

Miltä tuntuu asua palvelutalossa?

Merilän palvelutalon asukkaat kokoontuvat kahvihetkeen jakamaan muistoja, kokemuksia ja ajatuksia elämästä. Keskustelut liikkuvat arjen ilonaiheista vanhustenhoidon haasteisiin, ja yhdessä syntyy uusia suunnitelmia sekä lämmin yhteishenki. Tässä tarinassa ääneen pääsevät he, jotka elävät arkea palvelutalossa – pilke silmäkulmassa ja elämänviisautta jaettavaksi.

Senioritoiminnalla yksinäisyyttä vastaan

Omakotisäätiön senioritoiminta sai alkunsa vuonna 2018, jolloin säätiön toimintaa pyrittiin uudistamaan, jotta voitaisi tavoittaa alueen yksinäisiä ikäihmisiä. Siitä sai alkunsa ensin 3,5 vuotinen KANTO-hanke, jota seurasi hyvien tuloksien saattelemana jatkuva STEA-rahoitteinen toiminta. Juttelimme senioritoiminnan kehittämiskoordinaattorina toimivan Birgitan kanssa mitä kaikkea senioritoiminta nykyään pitää sisällään.

Omakotisäätiön pitovoiman salaisuus

Omakotisäätiö on kasvanut vuosien saatossa yhdessä työntekijöiden ja asukkaiden kanssa monipuoliseksi ikäihmisten palvelukeskukseksi. Nopean työntekijävaihtuvuuden hoiva-alalla Omakotisäätiö on onnistunut olemaan työpaikka, jossa halutaan työskennellä pitkään. Pohdimme Omakotisäätiön henkilöstöpäällikön Riikka Aholan kanssa, mikä oikeastaan on Omakotisäätiön pitovoiman salaisuus.

Kuntouttava hoitotyö

- Fysioterapeuttina tavoitteeni on mahdollistaa asukkaalle mahdollisimman hyvä arki niillä voimavaroilla, joita hänellä on. Pyrkimyksenä on kannustaa asukkaita omatoimisuuteen. Meillä ei ole täällä yhtään vuodepotilasta, jokainen pääsee istumaan ja liikkumaan tavalla tai toisella, toteaa Omakotisäätiön fysioterapeutti Marica Wirtanen.

Viihtyisä ryhmäkoti

Ryhmäkoti on Koti. Tunnelma, välittäminen, viihtyvyys, niistä on tehty Omakotisäätiön ryhmäkoti. Työntekijät saavat itse vaikuttaa ja kehittää toimintaa, joka myös näkyy arjessa.


Millaisia asioita osastonhoitaja Henna-Riikka Honkanen nostaa esiin kertoessaan ryhmäkodista, siellä työskentelystä ja arvokkaasta vanhuudesta?


Lue lisää Omkotisäätiön ryhmäkodeista!